Kojolan koulu
Kojolan koulu rakennettiin vuonna 1950, mutta lakkautettiin syksyllä 2003. Nykyään lapset käyvät ala-astetta Muurasjärvellä, jonne on matkaa noin 10 kilometriä. Yläaste sijaitsee kirkonkylällä, jonne matkaa kertyy päivittäin 30 kilometriä suuntaansa.
Kojolan lakkautettua koulua halutaan kehittää kylän keskipisteeksi. Koulu on tärkeä mm. katastrofimajoituspaikkana sellaisen tilanteen tullessa. Kojolalaiset toivovat kunnanhallituksen päättävän antaa Kojolan koulun hallintaoikeuden kyläläisille, jolloin siellä voisi järjestää kylän yhteisiä tapahtumia. Koulusta tulisi kyläläisten kylätalo, jossa järjestettäisiin iltamia ja pidettäisiin kyläkahvilaa. Koulusta tulisi myös kokoontumispaikka kylän nuorisolle ja aikuisille ja majoituspaikka elämysmatkailijoille.
Kylän yhdistykset
Kyläseuran lisäksi kylällä toimivia yhdistyksiä ovat metsästysseurat Pöykiön Erä sekä Nuorahoikan Erä, kuivuriyhtymä, maamiesseura sekä vesiosuuskunta.
Kyläsuunnitelma
Vuonna 2003 on aloitettu laatimaan kyläsuunnitelma kylälle. Aikaisempi kyläsuunnitelma on vuodelta 1989, Sirpa Salmelan käsialaa.